Logonsuunnittelu on minua kiinnostanut aina. Innostun todella paljon, kun luonnostelujen kautta olen päässyt tyydyttävään lopputulokseen – ja hienointa tietenkin on, että logoehdotukseni tyydyttää myös tilaajaa. Muistan hyvin riemun tunteen, kun eräs ensimmäisistä logoistani hyväksyttiin ja otettiin käyttöön (noin parikymmentä vuotta sitten). Oli pakko lähteä ulos kävelemään ja elää sitä miellyttävää tunnetilaa hetki itsekseni luonnon rauhassa.
Miten itse etenen logonsuunnittelussa? Varmasti samoin kuin monet muutkin suunnittelijat, mutta eroja takuulla on. Toimeksianto (jos se on vapaasti annettu) synnyttää heti joukon mielikuvia mahdollisista vaihtoehdoista. En hyppää heti tietokoneelle työstämään, vaan mieluummin luonnostelen aihetta kynän ja paperin avulla. Teen hyvin monia nopeita luonnoksia – vähän kornejakin joukkoon. Jännää muuten, usein ensimmäinen tai aivan ensimmäiset ideat saattavat olla oikeaan osuneita ja tulevat sitten toteutetuiksi.
Tietenkin on aivan aluksi perehdyttävä tilaajaan, tämän toimialaan, liikeideaan ja/tai tuotteisiin. Luulen kuitenkin, että liika analyyttisyys, tilaajan taustojen selvittely ja tilaajan materiaalien läpikäynti saattavat jopa haitata luomisprosessia. Taiteilijan – ja logonsuunnittelijan – tulee mielestäni lähestyä aihetta mahdollisimman rennosti, ennakkoluulottomasti ja omaan visioonsa luottaen. Jos luonnostelu ei lähde liikkeelle, siirrä sitä vaihetta ja siivoa vaikkapa se kirjahyllysi, mikä on pitänyt hoitaa jo kauan sitten. Aloita sitten vasta, kun olet mieleltäsi valmis.
Pari sanaa tekniikasta. Useimmat logot, tavaramerkit ja tunnukset tehtäneen vektorigrafiikalla, mikä tuo monia etuja logon käytettävyyteen. Logon on oltava skaalautuva ja siitä on helposti saatava eri versioita (printti, netti, eri väriversiot). Yksi parhaimmista logon teko-ohjelmista on Adoben Illustrator. Tietenkin muutkin vektorigrafiikkaohjelmat soveltuvat. Laaja fonttikirjasto ja fonttien tunteminen on tärkeää. Kirjoitan logon nimen tai kirjainyhdistelmän aluksi muutamalla eri tekstityypillä, arvioin vaikutelmaa ja katson, mistä ja miten jatkaa eteenpäin. Aina logoon/tavaramerkkiin ei tarvita kuvaa (merkkiosaa) – hyvin valittu fontti ja kirjaimiin tehdyt pienet muutokset (niiden konvertoinnin jälkeen) saattavat riittää. Arvostan itse melko selkeitä, jopa pelkistettyjä logoja (usein myös tilaaja arvostaa). Logon tulee kuitenkin olla omaleimainen – ei kopio jostakin jenkkiyrityksen logosta.
Hyvä lukijani, en liitä mukaan yhtään tekemääni valmista ja käytössä olevaa logoa. Toivon, että sait kirjoituksestani kuitenkin ajattelemisen aihetta. Löydät ehkä juuri oman tekniikkasi ja lähestymistavan, jos se on ollut vähän hakusessa. Teet aina vain parempia logoja, joista voit olla ylpeä. Ja vielä – tilaajaa tulee arvostaa ja kuunnella, mutta älä kovin helposti uhraa omaa näkemystäsi, jos tilaaja ei ole samoilla linjoilla. Jääräpäisyys on taas aivan toinen asia – se ei ole hyväksi kummallekaan, ei tilaajalle eikä suunnittelijalle.